Metsätyön ammattiopetus 50 vuotta - Tulevaisuusseminaari

05.12.2013

Viimeviikoisessa seminaarissa kuultiin useita asiantuntijoita ja keskustelua virisi erilaisten metsän käyttömahdollisuuksien puolesta ja vastaan. Yhtenä tärkeimmistä seikoista kansainvälinen metsätalousasiantuntija Rauno Laitalainen (kuvassa) halusi muistuttaa metsä- ja kemianteollisuuden yhteistyömahdollisuuksista, sillä metsäraaka-aineissa on valtavasti hyödyntämätöntä kemiaa.

Mika Rekola Helsingin yliopistosta tähdensi, että metsäalalla tarvitaan osaajia, kun vuosittain tarvitaan 300-500 uutta metsäkoneenkuljettajaa vuoteen 2020 saakka. Toisaalta koulutustarpeiden arvioiminen on haasteellista uudistuvien metsälakien ja erilaisempien metsätyyppien hyädyntämisen keskellä. 

Seminaarin toisena päivänä muun muassa Kalle Pasanen kertoi omasta polustaan metsuriksi eli ruohonjuuritason metsätyön ammattilaiseksi. Kaiken kaikkiaan niin metsäalalle kuin muuallekin työteon asenteella on merkitystä.

Onnea 50-vuotiaalle metsätyön ammattiopetukselle!

Uutiset